Kun olin 18-vuotias, asuin ensimmäistä kertaa ulkomailla työskennellessäni Ruotsissa. Tein uuden havainnon: metsät olivat erilaisia kuin Suomessa. Olin toki aina asunut lähellä luontoa, mutta minulle metsä oli ollut “vain metsä” – olinhan paperikaupungista. Ymmärsin ensimmäistä kertaa, että minulla oli luontosuhde!

Perinnetyöntekijänä olen aina ollut tekemisessä metsän kanssa. Soittimeni kantele rakennetaan erilaisista puista. Minulle on myös ollut hyvin tärkeää tietää se kannonnokka, jossa istuisin ja soittaisin viisikielistä, jos minulle tulisi pakko päästä miettimään, asuin sitten Kuljussa tai Budapestin keskustassa. 

Kun ikää kertyy, ihminen ymmärtää, että jotain meistä jää jäljelle. Olen miettinyt paljon sitä, haluanko jättää seuraaville sukupolville kulttuurini, kaikille tasa-arvoisen yhteiskunnan, perinteet, puhtaan luonnon ja sivistyksen vai olenko itsekäs ja tuhoan kaikki edeltävät. Meidän vastuullamme on tehdä kestäviä ratkaisuja, jotta tästä kauniista maastamme ja kotikunnastamme voi myös tulevat sukupolvet nauttia. 

Nyt meillä on käsillä periaatteiden mittelö: mikä on luonnon arvo? Onko luonnollamme hintalappu? Haluammeko me, että 100 vuoden kuluttua lastenlapsillamme on metsä missä käyskennellä, vai onko pohjoisessa Lempäälässä moottoritien asfalttia ja ruma ratapiha? Voimme laittaa päämme puskaan ja miettiä, että tämä ei kuulu minulle. Mutta kyllä, se kuuluu meille kaikille, koska me päätämme nyt, miltä näyttää Sääksjärvi vuonna 2125. 

Tee periaatepäätös ja valitse luonto! Sillä mitä hyötyä on talouskasvulla ja rahalla, jos meillä ja meidän jälkeen tulevilla ei ole enää ympäristöä missä elää.