12.12.2023 Jouluterveiset kunnanhallituksen kokouksesta

Tämän vuoden viimeinen kunnanhallituksen kokous oli eilen, pikkuhiljaa politiikassa päästään joulutauolle.

Kyyti on tänä vuonna ollut toisinaan kovaa ja kieltämättä ensi vuosi huolettaa, vaikka Lempäälä moneen muuhun kuntaan verrattuna pärjäileekin hyvin. Silti meilläkin joudutaan laatimaan sopeutusohjelma ja kuntaveroa jouduttiin nostamaan. Ja onneksi nostettiin, ilman veronkorotusta olisi tulevat säästötoimenpiteet esimerkiksi päiväkoteihin ja kouluihin liian isoja. Nämä säästöt olisivat muuten melkoisessa ristiriidassa Lempäälän saaman UNICEFIN lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kanssa. Tunnustus saatiin jo vuonna 2019 aloitetun työn tuloksena. Vihreä valtuustoryhmähän tuolloin teki aloitteen tunnustuksen hakemisesta.

Joka tapauksessa sopeutusta joudutaan tekemään ja sopeutusohjelman laadinta on käynnissä. Oma kantani on se, että kasvatuksesta ja opetuksesta ei ole varaa säästää, tästä kertoo jo viimeisimmät Pisa-tuloksetkin samoin kuin omat kokemukseni lasteni koulutaipaleesta. Hallitukseltakaan kun ei ole herumassa tukea lapsille ja nuorille, pikemminkin päinvastoin. Eriarvoisuutta lisätään ja lapsiperheitä ajetaan ahtaammalle.

Investointeja meillä on tehty reippaaseen tahtiin ja välillä uusia yllättäviä rahareikiä on ilmestynyt yllättäen takavasemmalta. Toivon jatkossa suunnitelmallisempaa ja johdonmukaisempaa päätöksentekoa esimerkiksi liikuntapaikkarakentamisessa. Huolehditaan ensin perustehtävistä ja jos niistä selvitään, katsotaan sitten mihin muuhun halutaan lähteä. Lempäälän vetovoimatekijän tulisi olla laadukkaat peruspalvelut, ei lentopalloareena hyvillä saunatiloilla, jos ja kun valita pitää.

Puskiaisten moottoritie on puhuttanut tasaiseen tahtiin ja itse olen siitä välillä väsymykseen asti saanut keskustella. Hieno juttu, että asiasta nyt keskustellaan. Tampereen ratapihan siirrosta soisin myös käytävän vilkasta keskustelua. Kiitän kaikkia, jotka ovat rakentavaa keskustelua näistä käyneet, turhaa leimaamista puolin ja toisin olisi ehkä syytä välttää tässäkin asiassa.

Mutta nyt joulutauolle, ensi vuonna jatketaan!