Taas sisua tarvittiin, kun talousarviokokous jatkui melkein seuraavan vuorokauden puolelle.

Ryhmäämme ilahdutti erityisesti päätös lisätä 140 000 euroa nuorisopalveluihin vihreiden ja vasemmiston ehdotuksesta. Tämän lisäyksen voimin Lempäälässä voidaan nuorisotilojen aukioloaikoja laajentaa ja ehkäpä saamme myös liikkuvan nuorisotilan käyttöön. Nuorisopalveluihin on päässyt vuosien varrella syntymään selkeää resurssivajetta, samaan aikaan kun tiedossa on ollut että lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy. Nyt tämä asia oikaistiin.

Kokouksessa äänestettiin myös ns. kotihoidontuen kuntalisän pilotista, ryhmämme äänet jakautuivat asiassa. Kuntalisä saattaa lisätä eriarvoisuutta, mutta toisaalta se on panostus perheiden hyvinvointiin ja valinnanvapauteen. Katsotaan millaisia tuloksia pilotista saadaan.

Esitimme jälleen kasvisruokavaihtoehdon lisäämistä kouluruokailuun. Äänestyksessä ehdotus hävisi täpärästi. Kasvisruokavaihtoehto voidaan toteuttaa kustannusneutraalisti ja sillä olisi positiivisia ilmasto- ja terveysvaikutuksia. Ehkäpä vielä joskus Lempäälässäkin asia toteutuu, monessa kunnassa tämä on jo ollut pitkään käytäntö.

Kaiken kaikkiaan hyvähenkinen ja keskusteleva kokous, jonka päätöksiin voi olla pääosin tyytyväinen.

Linkki kokoustallenteeseen: Lempäälän kunta Valtuusto – YouTube

Share this…