Kunnanvaltuuston kokouksen merkittävin pykälä oli hyvinvointikertomuksen 2017-2020 ja hyvinvointisuunnitelman 2022-2024 sekä vuoden 2021 hyvinvointiraportin hyväksyminen.

Anita Huhtala piti Vihreän valtuustoryhmän puheenvuoron asiasta.

Kokouksessa olivat paikalla kaikki varsinaiset valtuutetut, Vilma Virolainen, Ville Hämäläinen, Anita Huhtala ja Tiina Wesslin.

Iloksemme kokoukseen oli tuotu myös Operaatio Rauhankukka -kampanjan auringonkukkia.

#vihreät #lempäälänvihreät

#operaatiorauhankukka#Lempäälä#KylläRauhalle

Hyvinvointisuunnitelma ja –kertomus ovat jälleen kerran melko positiivista luettavaa. Pääsääntöisesti lempääläläisillä menee monien indikaattorien mukaan hyvin.

Hyvinvointialueille siirtyy kunnilta paljon tehtäviä, mutta kunnan tehtäväksi jää edelleen kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Kuntia motivoidaan tähän tehtävään niin sanotun hyte-kertoimen avulla. Kuntien saama rahoitus riippuu siitä, millaisia kertoimia kunta saa määritellyillä indikaattoreilla mitattuna. Indikaattorit ohjaavat mm. tarjoamaan liikuntamahdollisuuksia kaikille, tarkkailemaan kouluruuan laatua, tekemään yhteistyötä seurojen kanssa ja niin edelleen.

Hyvinvointikertomuksesta voisi nostaa montakin kohtaa esiin, tällä kertaa nostamme lasten ja nuorten hyvinvoinnin, liikunnan ja kulttuurin.

Lempäälän väestö on muuhun maahan verrattuna melko nuorta. Vuonna 2019 0-17- vuotiaiden osuus lempääläläisistä oli 26,7 prosenttia. Meidän tulee pohtia, huomioidaanko meillä lapsia ja nuoria riittävästi? Erityisesti 13-17 –vuotiaiden nuorten ääni ei tule riittävästi kuulluksi.

Lapset ja nuoret kokevat meillä terveydentilansa paremmaksi kuin maassa keskimäärin. Terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi kokevien lasten ja nuorten osuus on kuitenkin lisääntynyt. Valtaosa lempääläläisistä lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, mutta elämään tyytyväisyys on laskenut kaikissa ikäryhmissä vuoteen 2019 verrattuna. Lasten ja nuorten kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus sekä koettu yksinäisyys on lisääntynyt selkeästi kaikissa ikäryhmissä. Fyysisen väkivallan kokemukset vanhemman tai vastaavan taholta ovat nousseet edellisestä tilastovuodesta. Koulukiusaaminen on lisääntynyt yläasteella.

Keskimääräinen tyytyväisyys ei lohduta koulukiusattua nuorta, pahoinpideltyä lasta tai ahdistunutta lukiolaista. Tavoitteen pitää olla se, että ketään ei kiusata koulussa tai pahoinpidellä kotona ja että jokainen saa tarvitsemaansa hoitoa ja apua. Keskimääräinen tai keskimääräistä parempi tyytyväisyys ei riitä tavoitteeksi.

Olemme iloisia, että esimerkiksi Hakkarin alueen liikuntaolosuhteita parannetaan kaikki lajit huomioiden. Pelkät liikuntapaikat eivät kuitenkaan riitä. Seurat ja järjestöt liikuttavat lempääläläisiä usein vapaaehtoisvoimin, muistetaan arvostaa ja tukea tätä työtä. Monet perheenäidit ja -isät lähtevät työpäivän päälle vielä ohjaamaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa, ilman heitä lapset eivät harrastaisi.

Me voimme panostaa kuntalaisten liikuntaolosuhteisiin ja tukea esimerkiksi työmatkaliikuntaa vielä enemmän. Kaikilla on oltava varaa harrastaa tai vaikka halutessaan kulkea työmatkat työsuhdepyörällä.

Osallisuusjaostoa kiitämme Lempäälän kulttuurihyvinvointiohjelmasta. Keväällä 2022 suoritetussa kulttuurikyselyssä lempääläläisiä pyydettiin listaamaan kulttuuritottumuksiaan ja kysyttiin, mikä merkitys kulttuurilla on sinulle. Yksi vastaus kiteyttää kulttuurin tärkeyden: Kulttuuri on välttämätön mielen virkeydelle ja sen kautta terveydelle ja hyvinvoinnille. Luotamme, että osallisuusjaoston työn myötä kulttuurin arvostus nousee meillä vielä entisestään.

Haluamme kiittää kaikkia hyvinvointisuunnitelman ja -kertomuksen tekoon osallistuneita hyvästä työstä. Olemme luottavaisia sen suhteen, että Lempäälässä halutaan panostaa kuntalaisten hyvinvointiin jatkossakin ja että meillä etsitään edelleen avoimesti uusia tapoja tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.